Joulun muistilista taloyhtiölle
Joulun muistilista taloyhtiölle
Rauhallinen ja leppoisa joulu taloyhtiössä vaatii hieman esivalmisteluja. Osa asukkaista lähtee loman viettoon muualle ja osa taas viettää lomansa kotona, mutta valmisteluissa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että elämä talossa jatkuu mukavissa ja turvallisissa merkeissä.
Paloturvallisuus on syytä pitää mielessä
Joulu on tunnetusti aikaa, jolloin tunnelmaa luodaan kynttilöin ja erilaisten jouluvalojen avulla. Vaikka asia saattaakin tuntua itsestään selvyydeltä, on kuitenkin hyvä muistuttaa paloturvallisuuden tärkeydestä. Kynttilöitä tulee polttaa vain tiloissa, joissa ne ovat jatkuvasti valvonnan alla. Ja viimeisen tulee aina muistaa sammuttaa kynttilät! Tarpeettomat sähkölaitteet tulee sammuttaa myös. Varsinkin lomalle lähtijöiden osalta kynttelikköjen tai vastaavien tunnelmaa luovien valaisimien jättäminen päälle aiheuttaa täysin turhan riskin taloyhtiölle sekä huoneiston omistajalle. Valojen sammuttaminen on suositeltavaa myös energian säästön kannalta.
Lisäksi mahdolliset valmistusvirheistä johtuvat viat aiheuttavat vaaran tulipalolle ja uhan mittaville omaisuus- sekä henkilövahingoille, joten sähkölaitteistä on tämänkin vuoksi hyvä katkaista verkkovirta.
Hyvä tapa varautua pyhäpäivinä mahdollisesti tapahtuviin vahinkoihin on listata ne yhteystiedot asukastiedotteeseen, joiden puoleen tulee tarvittaessa kääntyä.
Tarpeeton palokuorma yhteisissä tiloissa
Monissa taloyhtiössä perinteenä saattaa olla joulukuusen tuominen porraskäytävään. On kuitenkin huomioitava, että kaikki tarpeeton ja suojaamaton palokuorma, kuten joulukuusi, aiheuttaa myöskin riskin paloturvallisuudelle. Turvallisempi tapa luoda tunnelmaa on sijoittaa tyypillisesti porraskäytävässä ollut joulukuusi pihalle.
Jouluaatto ja sähkönkulutus
Aaton perinteet ovat syntyneet vuosikymmenten mittaan. Jokaisella on omansa ja kaikki perinteet ovat yhtä arvokkaita sekä vaalimisen arvoisia.
Yksi joulun perinteistä monelle on joulusauna, yksi aaton kohokohdista. Vaikka onkin joulu ja rentoutumisen ja leppoisan oleskelun aikaa, kannattaa joulunakin pitää aikatauluista sen verran kiinni, ettei anna kuuman saunan odottaa tyhjillään. Sauna on nimittäin yksi suurimpia sähkön kulutuspiikkien aiheuttajia jouluna.
Ja totta kai, mitä olisi joulu ilman herkullista jouluruokaa. Jouluruokien valmistamisessa on liesi ja uuni todellisessa tehokäytössä, jolloin kuumenevat sekä keittiö että koti. Liedestä huokuva lämpö vähentää muun lämmityksen tarvetta. Myös valaisimista, kynttilöistä ja ihmisistä tulee lämpöä, joka kannattaa hyödyntää.
Muutama niksi pienempään sähkönkulutukseen:
- Vältä kuumentamasta kiuasta turhan kuumaksi, useimmille riittää jo 70-80 °C
- Sammuta kiuas heti kun viimeinenkin saunoja kyllästyy saunomaan.
- Veden lämmittäminen kuluttaa sähköä, joten vettä ei kannata juoksuttaa tarpeettomasti.
- Paista kinkku yöllä jos mahdollista – näin voit jakaa sähkönkulutusta tasaisemmin ja herätä aamulla herkulliseen kypsän kinkun tuoksuun. (Lähde: Vattenfall)
Koristevaloista tunnelmaa
Mitäpä olisi joulu ilman tunnelmallisia jouluvaloja. Valojen kunto on hyvä tarkistaa huolellisesti joka vuosi ennen käyttöönottoa – ja mieluiten jo silloin kun keräät niitä joulun jälkeen takaisin varastoon. Älä käytä sellaisia sähkölaitteita, valosarjoja yms. joissa havaitset rikkoutuneen johdon, liitoskohdan tai huomaat niissä muuta vikaa. Tällaiset laitteet ovat aina turvallisuusriski – älä yritä korjata niitä käyttämällä esimerkiksi teippiä.
Varastoi ulkovalosarjat seuraavaa vuotta varten heti, kun valoille ei enää ole tarvetta. Vaikka pimeä syksy kaipaisikin hieman lisävaloa, ei kuitenkaan kannata ulkovaloja laittaa paikoilleen kovin aikaisin. Ulkona roikkuvat valot joutuvat alttiiksi tuulelle, sateelle, pakkaselle sekä auringolle. Valosarjat voivat rikkoutua helpommin ja niiden elinikä lyhenee.
Myös koristevalojen käytössä on hyvä huomioida sähkönkulutus ja pitää niitä päällä vain silloin, kun niistä iloitaan.
Joulu on rauhan aikaa
Jouluna on syytä pitää mielessä, että myös muutkin ovat rauhoittuneet juhlan viettoon ja näin ollen arkiset asiat on syytä huolehtia hyvissä ajoin ennen pyhien alkua. Näistä mainittakoon esimerkkinä joulun saunavuorolistat. Osa ei vakinaista vuoroaan perjantaina eikä lauantaina tarvitse ja ne, jotka tyypillisesti vuoroa eivät ole halunneet, voivat sitä joulun aikana kaivata. Ottakaa asia siis ajoissa käsittelyyn.
Varsinkin runsasluminen talvi pitää huoltoliikkeet kiireisinä. Tämä ammattikunta päivystää myös jouluaattona, mutta kuten useimmilla muillakin meistä, myös päivystäjillä on perhe, jonka kanssa he rauhoittuvat joulun viettoon. Miettikää siis tarkkaan onko vikailmoitus tarpeen tehdä Jouluaattoiltana vai voiko asian hoitaa myöhemminkin. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö kiireellisiä asioita tulisi ilmoittaa, sillä niitähän varten he päivystävät.
Lähde: omataloyhtio.fi