Annika on Trion uunituore isännöitsijä!

Annika on suorittanut isännöitsijän ammattitutkinnon (IAT) ja hoitaa jatkossa itsenäisesti myös taloyhtiöiden isännöitsijän tehtäviä!

 

Aikaisemmin pääsääntöisesti kiinteistösihteerin tehtäviä hoitanut Annika on opiskellut isännöitsijäksi töiden ohessa, opiskelut ovat kestäneet puolitoista vuotta.

Annikan omin sanoin: ”Koulutusjakso on ollut mielenkiintoinen, opettavainen ja silmiä avaava kokemus. Puolentoista vuoden aikana olen oppinut paljon lisää isännöintialasta, vaikka kokemusta alasta tähän asti onkin jo kertynyt kuutisen vuotta. Isännöinnin hallinnollinen puoli minulla on ollutkin hallussa jo melko hyvin ennen opintoja. Opintojen aikana olen oppinut eniten taloyhtiön tekniikka- ja talousasioita. Tässä alassa parasta on se, että yksikään päivä ei ole samanlainen, eikä ikänä voi tietää minkälaisten töiden ja haasteiden parissa huomenna saa työskennellä. Lisäksi alan pitää mielenkiintoisena sen jatkuva kehittyminen, aina on siis uutta opittavaa!”

 

Onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin!